Jouluun kuuluu lukuisia asioita, jotka luovat joulun ainutlaatuista tunnelmaa. Jouluaakkosten avulla kerron, mitkä asiat ovat minulle tärkeimpiä luomaan joulun.
A: Askartelu: Tiimari on kova sana joulun alla ja sieltä yleensä tarttuu läjä askartelutarvikkeita. Joulutunnelmaa luo viimeistään hetki, jolloin askartelutarvikkeet on levitetty pöydälle korttien tekoa varten ja taustalla pauhaavat perinteiset joululaulut.
B: Blogit: Joulufiilistelyä kasvattaa joka vuosi joulublogien seuraaminen. Tänä vuonna on seurannassa noin 20 joulublogia, joista on jo tarttunut lukuisia ideoita koristeluun ja leipomiseen. Käyn blogilistan päivittäin läpi, mukavaa huomata, että suuri osa päivittää blogiaan lähes päivittäin!
C: CD-levyt: Joululevyt on ihan mahtavia! Tällä hetkellä omat joululevyni taitavat olla äidilläni, mutta eiköhän sitä kaupoista tule taas ostettua joku uusi levy. Lempparini on tällä hetkellä Suvi Teräsniskan Tulkoon Joulu ja sieltä erityisesti biisit: Lapsuusjoulut, Pikkuveljen joulupuuro sekä Hei mummo.
D: Dekoraatio: Voisin tuijottaa joulukoristeita vaikka kuinka ja parasta on, kun iltakävelyillä voi ihailla jouluvaloja ikkunoista. Lempikoristeeni ovat lapsuuden aikaiset kuusen koristeet ja uusimpana ihastuksena ovat hopeiset koristeet. Omaa kotia tulee koristeltua hyvin vähän, sillä matkustamme aina viettämään joulua sukulaisten luo, mutta tänä jouluna on ihan pakko ostaa edes jouluvalot ja punainen pöytäliina. :)
E: Ensilumi: Lumen merkitys jouluna korostuu, sillä valkoinen joulu on joka joulu suurin haaveeni. Viime jouluna satoi kaatamalla vettä, mutta luotan, että tänä jouluna saamme valkoisen joulun! Tänä vuonna ensilumi tuli 25.10 vaikkakin se suli eilen pois. Tänä aamuna oli satanut taas kevyt valkoinen kerros, peukut pystyyn, että pysyvä lumi tulisi pian!
F: Fazer: Suklaa on aina ollut pahin heikkouteni eikä se jouluna ainakaan hellitä ;) Joulun alla tulee ostettua itselleen joulusuklaita ja joulupyhien jälkeen suklaavarasto tuntuu joka vuosi räjähtävän käsiin, kun herkkuja tulee joka suunnalta. En osaa koskaan olla pahoillani, vaikka saisin lahjaksi "vain" suklaata, siitähän minä juuri nautin :)
G: Glögi: Ilmat kylmenee ja illat pimenee. Mikä voisi olla rentouttavampi tapa viettää iltaa, kuin kääriytyä vilttiin joululehti ja höyryävä glögi kourassa? Aattona glögiin kuuluu vielä pieni terästys, mutta ennen joulua ei ole tapana lisätä prosentteja kaupasta ostettuihin glögeihin.
H: Hevoset: Harrastukseni myötä vietin lapsuuteni jouluista aamupäivät aina tallilla. Joka vuotinen perinne oli joulumaasto kavereiden kanssa ja unohtumattomin kokemus oli, kun lähdimme aamulla kuudelta hevosten kanssa pilkkopimeään lumimaisemaan odottamaan aamun valaistumista. Siinä oli sitä joulun taikaa nuorelle tytölle parhaimmillaan!
I: Itsetehdyt tuotokset: Omatekemät kortit ovat ne, jotka eivät joudu uudenvuoden jälkeen tylysti roskikseen. Kaikkia kortteja on mahdotonta säilyttää, mutta itsetehtyjä ei vaan voi heittää pois. Itsetehdyt lahjat myös lämmittävät mieltä, kun lahjaan on oikeasti käytetty aikaa ja vaivaa. Rakkaan mummini tekemät villasukat ovat ehdottomasti suosikkilahjani :) Yritän joka vuosi tehdä itse jotain lahjoja, mutta pieni kädentaidottomuus/luovuus puuttuu, joten omatekemiä kehtaa antaa ainoastaan omalle perheelleni.
J: Jouluaatto: Aika looginen valinta. Aatto vaan on se paras päivä, ehkä jopa koko vuoden parhain päivä. Koko se aaton kulku ja tavat joita on vuosien varrella muodostunut, tekee päivästä ainutlaatuisen. Aatossa parhainta on siihen herääminen, illan tunnelmallisuus sekä yö.
K: Kirjat: Jouluaiheiset kirjat ovat idearikkaita, värikkäitä ja iloisia. Kirjastosta löytyi juuri kasa jouluaiheisia kirjoja ja netistä tilasin kasan jouluaiheisia alennuskirjoja. Ihanaa on lukea erilaisista jouluista ja siitä, millaisia jouluperinteitä oli esimerkiksi 1950-luvulla. Oma tärkein joulukirjani on Kodin joulukansio, joka ei ole siis tekstikirja, vaan kirjamainen kansio, jonne voi kirjoittaa kaikki joulun suunnitelmat lahjaideoista ruokaresepteihin.
L: Lahjat: Iän myötä lahjojen merkitys on ehkä vähentynyt hieman, mutta edelleen sisälläni elää innokas lapsi, joka silmät kiiluen avaa hitaasti ja tarkasti jokaisen pakettinsa. Lahjojen jakaminen sukulaisten kanssa on aina yhtä jännittävää - milloin tulee minun nimellä varustettu paketti?
M: Myyjäiset: Joulumyyjäisissä tunnelma on huikea. Jostain syystä viihdyn jouluostoksilla juuri pahimpaan ruuhka-aikaan. Tänä vuonna katsastan ainakin pääkaupunkiseudun joulumyyjäiset, erityisesti Vanhan Ylioppilastalon joulumyyjäiset.
N: Napostelu: Joulun aikaan ei paljon mietitä mitä syödään ja kuinka paljon. Jouluisin kuuluu vatsan pömpöttää pipareista, tortuista, suklaasta ja kaikista lukuisista pikkuherkuista, joita on tarjolla jokaisen sukulaisen luona.
O: Ostosreissut: Hankin yleensä joululahjat hyvissä ajoin, mutta nautin käydä isoissa ostoskeskuksissa joulun alla, kun joka paikassa soi joululaulut ja kauppojen näyteikkunat ja ostoskeskusten käytävät täyttyvät toinen toistaan hienommista koristuksista. Jättimäiset joulukuuset ovat yleensä huimia näkyjä!
P: Pakkanen: Palelen helposti ja inhoan kylmää, mutta jouluaattona kuuluu olla hitusen pakkasta, jotta ulkona ei kastu ja lumi pysyy maassa. Pakkasen takia on ihanaa pukeutua ulos lämpimästi, mutta tyylikkäästi.
Q: Q-Kauneimmat joululaulut: Joka vuosi on tapana käydä laulamassa ainakin kerran kauneimpia joululauluja kirkossa. Onhan ne laulut älyttömän kauniita, herkkä ihminen lähes liikuttuu niistä. Ja se tunnelma, kun ihmiset joulumielellä laulavat sydämensä kyllyydestä ja koko kirkko huokuu iloista energiaa! Siellä on ujommankin helppoa lähteä lauluun mukaan täysin sydämin.
R: Ruoka: Yksi tärkeimmistä elementeistä on tietysti jouluruuat. Laatikot, kinkku ja rosolli maistuvat vuodesta toiseen yhtä hyvältä ja joka jouluun mahtuu uusia tuttavuuksia, jotka osoittautuvat lähes poikkeuksetta onnistuneiksi kokeiluiksi. Omatekemät laatikot ovat parhaita, mutta myös kaupan laatikot ovat ihan kelvollisia.
S: Sukulaiset: Sukulaisia tulee nähtyä muuten harvoin, mutta jouluisin kierretään paikasta toiseen ja nautitaan kiireettömästä yhdessäolosta. Jouluisin sitä muistaa, kuinka tärkeitä lähimmäiset ovat. Joulun pyhinä tulee aina mietittyä ihmisiä, joilla ei ole lähimmäisiä ihmisiä, kuinka surullista olisi viettää joulu yksin. Nautitaan niistä ihmisistä, jotka on elämäämme suotu.
T: Toiveet: Joulu on toiveita täynnä. Lapsena sitä toivoi lelulehdistä tiettyjä leluja, nuorena toivoi kovia paketteja, nyt nuorena aikuisena sitä toivoo rauhaa ja lämmintä tunnelmaa. Toiveet muuttuvat iän myötä, mutta joulu on parasta aikaa täyttää läheistemme toiveita, olivat ne sitten materialistisia tai henkisiä.
U: Uskonto: Joulun perimmäinen tarkoitus on tietysti uskonnollinen, mutta monelle joulun merkitys on vain vapaapäivät ja lahjat. Minulle uskonto on suuressa roolissa jouluisinkin, käyn kirkossa ja pohdin asioita syvemmin. Jouluevankeliumi on kuultava joka joulu uudestaan ja uudestaan.
V: Valo: Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta valolla tarkoitan kynttilän valoa ja kaikkea sitä valaistusta, mitä joulukoristeet tuovat ympärille. Joulukirkko, jossa käyn jouluyön messussa, on yleensä aika hämärä messun ajan, mutta ikkunoista loistavat ulkovalot jotka luovat aivan erityisen tunnelman.
W: Web: Eli netistä tulee joulun alla etsittyä vinkkejä ihan kaikkeen jouluiseen. Myös joululauluja tulee kuunneltua youtubesta. Netti on pullollaan hyviä jouluvinkkejä, joita kasaan joulukansiooni.
X: Xylitoli: Jouluna suklaan ja makeisten kulutus on huipussaan, joten välillä on ihan hyvä muistaa pureskella Xylitolia, jotta uudenvuoden jälkeen ei tarvitse varailla aikoja hammaslääkäriin. Purkkapussi joululahjan, erityisesti suklaisen joululahjan kylkiäisenä, ei olisi huono idea ollenkaan.
Y: Yökirkko: Hieno jouluaaton tunnelma huipentuu keskiyön joulumessuun. Kirkko on aina täynnä iloisia joulunviettäjiä ja yleensä sieltä myös bongaa tuttuja. Messu on hieno tilaisuus ja saa itseni todella herkäksi ja mietteliääksi.
Z: Zoomaus: Eli valokuvia tulee otettua jouluisin paljon. Kuvia on hauskaa katsella jälkeenpäin ja aistia niistä sitä tunnelmaa, mikä jouluna on ollut.
Å: Å-Oma perhe: Omalle perheelle tulee hankittua eniten lahjoja, ja koska lapsia ei vielä ole, niin lemmikit saavat suurimman huomion lahjoissa. On ihanaa katsoa, kun koirat silmät kiiluen avaavat pakettejaan. Omalle miehelle on myös helppoa hankkia lahjoja, kun pitkin vuotta kirjoittelee ideoita ylös. Oman perheen merkitys jouluisin varmasti korostuu vielä, kun on lapsia.
Ä: Ähky: Jouluisin ähkyn kanssa joutuu elämään, tai sitten pitäisi oppia syömään hillitysti ;) Mutta, kun kaikki on niin hyvää eikä mistään voi jäädä paitsi.
Ö: Öylätti: Joulun ehtoollinen on harras hetki. Aaton ehtoollisella on viimeistään hyvä aika antaa hetki aikaa Jumalalle ja kiittää kuluneesta vuodesta.
Ihania juttuja olit keksinyt ja kiva huomata, että joulun perimmäinen sanoma on muistettu. ;)
VastaaPoistaihanaa! haluaisitko linkkailla lempparijoulublogejasi? kaipaan inspistä esim lahjoihin ja tunnelmointi on ihanaa :---)
VastaaPoistahttp://siivujaonnesta.blogspot.com
Kiitos kommenteista! :) Vilkku: Teen tänään vielä bloggauksen noista seuraamistani blogeista ja käyn lukemassa sinun blogisi!
VastaaPoista