perjantai 23. marraskuuta 2012

Jouluhaaste


Tartuin Jouluisia hetkiä -blogin haasteeseen vastata jouluisiin kysymyksiin. Nappasin pöydälle joulutortun ja höyryävää glögiä ja sytytin kynttilät, jotta pääsen oikeaan tunnelmaan :)


Kysymyksiä Joulusta

1. Mikä tuoksu kuuluu jouluusi?
Jouluisin hajuaisti on herkimmillään ja jouluisia tuoksuja on vaikeaa laittaa parhausjärjestykseen. Omaan jouluuni kuuluvat erityisesti glögin tuoksu, kynttilöiden tuoksu ja aattona parasta on ruokapöydän houkuttelevat tuoksut.

2. Lempijouluruokasi, joka ei saa puuttua pöydästä?
Ennen pidin tärkeimpänä kinkku-laatikot-rosolli-yhdistelmää, mutta nykyään herkullisinta on erilaiset kalat, parhaimpana kylmäsavulohi. Haluaisin sanoa tähän myös suklaan, mutta sitä ei varmaan lasketa ruuaksi ;)

3. Herkkusi, jota täytyy joka joulu saada?
No tähän sanon suklaa! Olisi myös outoa, jos koko jouluna ei söisi torttuja tai pipareita.

4. Mieluisin joulujuomasi?
Tähän ei voi sanoa, kuin glögi.

5. Mikä joulukoriste on erityisen tärkeä tai merkityksellinen?
Minulla ei ole mitään yksittäistä koristetta, mutta lapsuuden ajan koristeet, joilla koristeltiin joulukuusi, ovat jääneet mieleen.

6. Mikä joululaulu tuo joulutunnelman?
Sydämeeni joulun teen on ehkä se kaunein. Uudemmista lauluista sanon Suvi Teräsniskan Lapsuusjoulut.

7. Kerro jokin lahja lapsuudestasi/nuoruudestasi joka on jäänyt mieleen?
Ehkä parhaiten on jäänyt mieleen, kun sain useanakin jouluna lahjaksi Tiimarin Puuhapussin. Pussi sisälsi useita askartelutarvikkeita ja kaikkea pikkusälää ja lapsena tällainen touhua antava lahja oli mieluisampi, kuin esimerkiksi vaatteet. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti